Tiedämme, että laadukkaan palvelun ja onnellisten asukkaiden takana on hyvinvoiva henkilöstö. Olemme kaikki ammattilaisia, joten arvostamme toisiamme ja toistemme työtä, sekä luomme luottavaista ilmapiiriä välttämällä turhaa hierarkiaa – olemmehan kaikki samalla viivalla. Yhdessä ideoimme, kokeilemme, onnistumme ja teemme myös virheitä, mutta opimme niistäkin.
Meidän tuottotavoitettamme ei mitata rahassa, sillä se kulkee ihminen edellä. Toki pidämme huolta myös taloudestamme ja mahdolliset voitot käytämme toimintamme kehittämiseen.
Kokemuksesta tiedämme, että hoivatyö on vaativaa ja yhteiskunnan resurssit rajalliset. Tämä koskee myös meitä, joten ihmeisiin emme mekään pysty. Pystymme kuitenkin vaikuttamaan pieniin asioihin, olemaan luovia ja joustavia sekä pitämään henkilöstömäärän riittävänä ja panostamaan henkilöstön osaamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tavoitteemme on, että meillä on yhdessä mahdollisimman hyvät edellytykset tehdä hoivatyötä asukkaiden tarpeita kuunnellen sekä omaa persoonaa ja omia vahvuuksia hyödyntäen.